Taloustieteen professori Ha-Joon Chang vieraili viime vuonna Helsingissä pitämässä luennon, jossa hän esitteli suurelle yleisölle suunnattua kirjaansa Edible Economics: A Hungry Economist Explains the World (Chang, 2022). Kirjassa hän käyttää ruokaan liittyviä anekdootteja aasinsiltana houkutellakseen lukijat taloustieteellisten ideoiden pariin.
Taloustieteen piirissä Chang on melkoinen toisinajattelija. Siinä missä monet pitävät tiettyä yhdenmukaisuutta ja konsensusta tieteellisenä saavutuksena ja merkkinä taloustieteen tieteellisestä edistymisestä, Changin mielestä tämä kehitys on valitettavaa ja taloustiede on nykyään kohtuuttoman yksipuolinen tieteenala. Taloustieteen historia tuntee lukuisia teoreettisia lähestymistapoja tai koulukuntia, joilla on aikanaan ollut tieteenalan piirissä merkittävä asema, mutta jotka nykyään ovat lähestulkoon kuolleet sukupuuttoon. Luennollaan Chang mainitsi muun muassa marxilaisen, schumpeterilaisen ja itävaltalaisen taloustieteen esimerkkeinä tällaisista koulukunnista. Tällaista moninaisuuden kannattamista kutsutaan pluralismiksi.
Lisäksi Chang on vastarannan kiiski, mitä tulee näkemyksiin taloustieteen asemasta politiikassa. Siinä, missä monet taloustieteilijät mielellään näkisivät taloustieteellisellä tutkimuksella olevan nykyistä enemmän painoarvoa politiikanteossa – onhan taloudellisten päätösten hyvä perustua tutkittuun tietoon – Chang pikemminkin haluaa rajata taloustietelijöiden vaikutusvaltaa. Kansalaisten hän haluaa ymmärtävän taloustiedettä siksi, etteivät he purematta nielisi kaikkia väitteitä ja politiikkasuosituksia, joita taloustieteilijät esittävät. Hänen mielestään demokratia vaatii taloustieteilijöiden sananvallan rajoittamista.
Haastattelin Changia hänen pluralismia ja demokratiaa koskevista näkemyksistään. Englanninkielinen haastattelu on julkaistu kokonaisuudessaan Erasmus Journal for Philosophy and Economics -lehdessä (Chang & Lari, 2024). Tässä blogitekstissä teen yhteenvetoa keskustelusta.
Moninaisuutta näkökulmiin
Mitä Chang tarkoittaa pluralismilla? Pluralismihan saa erilaisia muotoja sen mukaan, minkälaista moninaisuutta kannatetaan. Taloustieteessä käytetään paljon erilaisia teoreettisia ja empiirisiä malleja, ja kysyinkin Changilta, mitä hän ajattelee sellaisesta ”mallipluralismista”, jonka puolesta esimerkiksi taloustieteilijä Dani Rodrik on puhunut (Rodrik, 2015). Chang painotti, että hänestä perustavien teoreettisten lähtökohtien olisi oltava moninaisia. Vaikka taloustieteen valtavirtaan tänä päivänä mahtuu erilaisia lähestymistapoja – uusklassisen taloustieteen ohella puhutaan esimerkiksi käyttäytymistaloustieteestä ja uudesta institutionaalisesta taloustieteestä sekä empiirisestä taloustieteestä, jonka ei usein ajatella kuuluvan mihinkään tiettyyn koulukuntaan – Changin mielestä nämäkin suuntaukset jakavat samat lähtökohdat uusklassisen taloustieteen kanssa. Siksi moninaisuus jää näennäiseksi.
Olennainen tausta Changin pluralismille on, että hän määrittelee taloustieteen yksinkertaisesti taloutta tutkivaksi tieteeksi, siis tieteeksi, jonka tehtävä on selvittää, miten tavaroita ja palveluita tuotetaan, vaihdetaan, kulutetaan ja myös tuhlataan. Tämä saattaa kuulostaa ilmeiseltä, mutta tämäkään näkemys ei ole laajasti jaettu taloustieteilijöiden keskuudessa. Taloustiede nimittäin määritellään usein viittaamalla tiettyihin menetelmällisiin, teoreettisiin ja/tai käsitteellisiin lähtökohtiin. Tässä näkökulmassa taloustiede on ala, jonka ytimessä on ihmisten toiminnan tieteellinen mallintaminen, tasapainon käsitteen hyödyntäminen mallintamisessa sekä oletukset inhimillisen toiminnan päämäärätietoisesta luonteesta. Tätä näkökulmaa voi soveltaa talouden tutkimukseen, mutta myös muihin ilmiöihin.
Kun taloustiedettä ei määritelmällisesti sidota tiettyihin tutkimuksellisiin sitoumuksiin, avautuu mahdollisuus tutkia taloutta useista eri viitekehyksistä käsin. Changin ajattelussa taloustieteen valtavirran ulkopuolelle jäävät koulukunnat ovat juuri tuollaisia vaihtoehtoisia viitekehyksiä.
Kritiikkejä ja vastauksia
Keskustelussamme jäi kuitenkin jossain määrin avoimeksi, millaisen päättelyketjun kautta hän päätyy vaihtoehtoisten lähestymistapojen mahdollisuudesta niiden välttämättömyyteen. Eikä vain välttämättömyyteen ylipäätään, vaan välttämättömyyteen nimenomaan taloustieteen sisällä. On kiistatonta, että taloutta voi tutkia monenlaisten lähestymistapojen avulla, mutta tästä ei suoraan seuraa, että taloustieteessä pitäisi tutkia taloutta monenlaisten lähestymistapojen avulla. Tämä päättelyloikka esiintyy toistuvasti myös pluralismia koskevassa tutkimuskirjallisuudessa laajemminkin.
Chang huomautti, että eri lähestymistavoilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Taloudesta voi esittää monenlaisia kysymyksiä, joista vain osaan pystytään tyydyttävästi vastaamaan nojaamalla taloustieteen valtavirrassa käytettyihin käsitteisiin ja menetelmiin. Puhuimme vallan tutkimuksesta. Valtaa on monenlaista, ja taloustieteen tutkimuksessa esiintyvä neuvotteluvalta (bargaining power) on vain yksi niistä. Chang painotti, että ihmisten ajatuksiin, arvoihin ja mielipiteisiin vaikuttaminen on merkittävä vallankäytön muoto. Uusklassisesta teoriasta periytyvä lähtökohta ottaa ihmisten halut ja arvostukset (preferenssit) annettuna ei anna eväitä esimerkiksi tuon tyyppisen vallan ymmärtämiselle. Uusklassisen teorian yksilökeskeisistä lähtökohdista ei ole myöskään helppo ottaa tarkasteluun vaikkapa yhteiskuntaluokan käsitettä ja luokkaan kytkeytyviä kysymyksiä.
Siitä, että eri lähestymistavoilla on vahvuutensa ja heikkoutensa, seuraa, että ne ovat arvosidonnaisia. Erilaiset kysymykset ovat tärkeitä erilaisille intressiryhmille, joten lähestymistavan valinnalla on seurauksia sille, mille intressiryhmille tärkeää tietoa tuotetaan.
Esitin Changille joitakin vasta-argumentteja omaan tutkimukseeni nojaten (Lari, 2024a, 2024b; Lari & Mäki, 2024). Ensinnäkin, vaikka moninaisuus on monella tapaa hyödyllistä, myös tutkimuksen yhdenmukaisuudella on etunsa. Se, että alan tutkijat jakavat käsitteellisiä, menetelmällisiä ja teoreettisia lähtökohtia, on hyödyksi tutkijoiden väliselle yhteistyölle ja keskustelulle. ”Yhteinen maaperä” vähentää väärintulkintoja ja auttaa muiden esittämien väitteiden arvioinnissa.
Liiallista moninaisuutta on vastustettu myös taloustieteen julkisuuskuvaa silmällä pitäen. Erilaiset tutkimukselliset lähtökohdat johtavat helposti eroihin johtopäätöksissä. Tuollaiset erimielisyydet taas saatetaan tulkita merkiksi tieteenalan heikosta tieteellisestä laadusta. ”Tieteellisyyden” vaikutelma vaatii jossain määrin yksituumaisuutta, ja jos tuo vaikutelma kärsii, vaikutusvalta ja tutkimusrahoitus saattavat olla uhattuna. Asiaa on pitänyt esillä esimerkiksi taloustieteen Nobel-palkinnon vuonna 2014 voittanut Jean Tirole. ”Jos enemmistöllä ei olisi yhteistä näkemystä, taloustieteellisen tutkimuksen rahoitusta olisi vaikea oikeuttaa” (Tirole, 2017, p. 75).
Näille argumenteille ei herunut ymmärrystä. Kumpaakin huolta Chang piti täysin perusteettomana. Huoli sujuvasta kommunikaatiosta vähättelee niin opiskelijoiden kuin tutkijoidenkin älykkyyttä ja kykyä omaksua uusia näkökulmia. Mitä taloustieteen julkisuuskuvaan tulee, sitä ei ole syytäkään suojella keinotekoisella yksimielisyyden ulkokuorella. Jos valtavirtainen, Changin uusklassiseksi kutsuma taloustiede on oikeassa ja arvokasta, rahoittajat ja suuri yleisö kyllä ymmärtävät tämän näkökulmien moneudesta huolimatta. Jos ei ole, ikävä juttu uusklassiselle taloustieteelle.
Omasta mielestäni kumpikin vastaus osoittaa häkellyttävää optimismia. Tieteidenvälisyyden haasteet ovat puhuttaneet tutkijoita niin kauan, kun tieteidenvälisyyttä on ollut. Moninäkökulmaisesta tutkimuksesta tuskin tekee yhtään helpompaa se, että sitä tehdään yksittäisen tieteenalan sisällä. On syytä muistaa, että monet taloustieteen suuntaukset, joita nykyään pidetään erillisinä koulukuntina, ovat aikanaan eriytyneet taloustieteen valtavirrasta nimenomaan siksi, että perustavanlaatuiset näkökulmaerot ovat aiheuttaneet ratkeamattomia kiistoja. Jälkikeynesiläisyys on tästä hyvä esimerkki. Maineikkaiden yliopistojen (Cambridge ja MIT) taloustieteilijät kävivät 1950-luvulta 1970-luvulle niin sanottua pääoman teorian kiistaa, jossa osapuolilla oli ylitsepääsemättömiä vaikeuksia tehdä näkökulmansa ymmärrettäväksi vastaosapuolelle (ks. esim. Cohen & Harcourt, 2003). Lopputuloksena jälkikeynesiläisyydeksi itseään nimittävä teoriasuuntaus eriytyi taloustieteen valtavirrasta.
Chang on huomattavan luottavainen myös suuren yleisön kykyyn arvioida ja arvostaa tutkimusta. Hän vaikuttaa ajattelevan, että tieteenalan moniäänisyys ja eripuraisuus ei voi olla uhka tieteeseen kohdistuvalle luottamukselle ja tieteen auktoriteetille. Tieteentekijöiden huoli siitä, miltä erimielisyydet näyttävät ulospäin kansalaisten ja muiden tieteenalojen suuntaan, on kuitenkin nostettu tieteentutkimuksessa moneen kertaan esiin todellisena ilmiönä (esim. Beatty, 2006; Goodwin 1998). Optimismi moniääniseen tutkimukseen kohdistuvan luottamuksen suhteen herättää kysymyksiä erityisesti aikana, jolloin anonyymit tilit sosiaalisessa mediassa kyseenalaistavat tutkimushankkeita otsikkojen ja julkisten tiivistelmien perusteella nostaen tikunnokkaan hankkeita, jotka eivät vastaa juuri heidän ennakkokäsitystään siitä, miltä laadukas tutkimus näyttää.
Kysymystä siitä, millainen pluralismi on perusteltua taloustieteen yhteydessä, ei siis ratkaistu tässäkään keskustelussa. On silti tärkeää, että pluralismista keskustellaan ja että nimenomaan tieteenalansa hyvin tuntevat tutkijat käyvät aiheesta informoitua keskustelua. Professori Changin aktiivisuus tässä kysymyksessä onkin ansiokasta. Tieteen itseäänkorjaavuus perustuu kriittiseen keskusteluun. Sen keskustelun tulee koskea ei vain tutkimustuloksia vaan myös institutionaalisia rakenteita, joiden puitteissa tutkimusta tehdään.
Teemu Lari on valtiotieteiden tohtori Helsingin yliopistosta ja kuuluu Changin Helsinkiin kutsuneen Rethinking the Serviceability of Economics to Society (ReSES) -hankkeen työryhmään. Hänen väitöskirjansa käsitteli pluralismia taloustieteessä.
Tekstin toimittivat: Anita Välikangas ja Lari Hokkanen
Viitteet
Beatty, J. (2006). Masking Disagreement among Experts. Episteme, 3(1–2), 52–67. https://doi.org/10.3366/epi.2006.3.1-2.52
Chang, H.-J. (2022). Edible Economics: A Hungry Economist Explains the World. Allen Lane.
Chang, H.-J., & Lari, T. (2024). Economics, Pluralism and Democracy: An Interview with Ha-Joon Chang. Erasmus Journal for Philosophy and Economics, 17(2). https://doi.org/10.23941/ejpe.v17i2.920
Cohen, A. J., & Harcourt, G. C. (2003). Retrospectives: Whatever happened to the Cambridge capital theory controversies? Journal of Economic Perspectives, 17(1), 199–214. https://doi.org/10.1257/089533003321165010
Goodwin, C. D. (1998). The patrons of economics in a time of transformation. In M. S. Morgan & M. Rutherford (Eds.), From Interwar Pluralism to Postwar Neoclassicism (pp. 53–81). Duke University Press.
Lari, T. (2024a). Diversity for the Common Good? Philosophical Inquiries into Pluralism in Economics [Doctoral dissertation, University of Helsinki]. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-84-0211-4
Lari, T. (2024b). What counts as relevant criticism? Longino’s critical contextual empiricism and the feminist criticism of mainstream economics. Studies in History and Philosophy of Science, 104, 88–97. https://doi.org/10.1016/j.shpsa.2024.02.005
Lari, T., & Mäki, U. (2024). Costs and Benefits of Diverse Plurality in Economics. Philosophy of the Social Sciences, 54(5), 412–441. https://doi.org/10.1177/00483931241255230
Rodrik, D. (2015). Economics Rules: The Rights and Wrongs of the Dismal Science. W. W. Norton.
Tirole, J. (2017). Economics for the Common Good. Princeton University Press.